Miksi skotti? - Koska Skotti! - Hän ei olekaan mikään pieni koira

Paikkakunnallamme on muutamia muitakin skotteja Winstonin lisäksi. Näistä ollaan tavattu kaksi herraa, toinen eteläkaupungista ja toinen pohjoisesta. Molemmat aiheuttivat Winstonissa äärimmäistä rotuylpeyttä ja hallitsemattomia riemunpurkauksia. Näiden lisäksi naapurissa asuu pari jättiläisserkkua, skotlannin hirvikoiria nimittäin. Nämä lempeät jättiläiset saivat osakseen järkyttävää räksytystä, kunnes pyysin niiden omistajalta, että saisimme tulla katsomaan. Yhteinen sävel löytyi koirilta samoin tein ja räksytys väheni huomattavasti. Tästä voidaan päätellä, että kyllä skotti toisen aina tuntee.

Moni on kuitenkin ihmetellyt Winstonia, kun se töpsöttää pitkin katuja parta ojossa ja häntä kohti taivasta ja se on saanut osakseen valtaisat määrät rapsutuksia ja ihailevia huokauksia. Moni on myös kysynyt, miten ihmeessä päädyimme skottiin. Silloin tällöin kysyn sitä itseltänikin. Tarina alkaa itseasiassa aika kaukaa. Mieheni suvussa on nimittäin ollut skotteja ennenkin, mutta sinä aikana, kun minä olen tässä suvussa ollut, ei skottejakaan ole ollut. Kun kerroimme pentuaikeistamme, kertoivat appivanhempani minulle, että suvussa on ollut opettajattaria, joilla oli skotteja ja hauskaa tästä tekee se, että minustakin tulee opettaja! Tämän lisäksi mieheni isosedälläkin oli skotti, Ernesti nimeltään. Ernestin isäntä oli tehnyt kaisloista mökkirantaan suuren skotti"patsaan". Tämä patsas, tai se mitä siitä on jäljellä, seisoo yhä rannassa, itsepäisenä ja järkkymättä. On Ernestistä myös kipsipatsas, joka piti pelastaa lattialta uunin päälle, pois Winstonin piikkimäisten pentuhampaiden ulottuvilta. Ja kun Winston tuli meille, saimme kasvattajalta kopion eräästä muistokirjoituksesta vuoden -83 Skotti-lehdestä.

Historian havinaahan tämä on, sitä juuri. Muistokirjoituksen on kirjoittanut Anja Hirki, jota muistettiin tuoreimmassa Skotti-lehdessä.

Rodun valinta tapahtui kuitenkin aika arkisesti, ilman minkäänlaisia sukuvelvoitteita. Olimme jo kauan harkinneet koiran ottamista mukaan elämäämme ja "harjoittelimme" toimimalla tuttavien koirien hotelli hemmotuksena. Pitkään ajattelimmekin, että hankimme lapinkoiran. Tämän jälkeen ajatukset kääntyivät pienempiin koirarotuihin ja hetken aikaa unelmoin basenjista ja ranskanbulldogista. Kunnes yhtenä aamuna kahvia juodessani päähäni pälkähti skotlanninterrieri. Otin selvää rodusta ja siinä se päätös varmaan tuli tehtyä. Mieheni kömpiessä ulos makuuhuoneesta, tokaisin hänelle, että mitäs jos meille tulisikin skotti. Mieheni on aina suhtautunut eläinhaaveisiini hieman varauksella, mutta nyt kävi toisin. Sattumoisin kaikki, mitä kerrottiin skotin itsenäisyydestä, sopeutuvaisuudesta ja suuresta luonteesta sopivat meidän elämäntyyliimme täydellisesti.

Kesällä -13 tanssittiin minun ja mieheni häitä. Häälahjaksi olimme pyytäneet esimerkiksi tukea häämatkan kustannuksiin. Todellisuudessa pyysimme tukea siihen, että Winston voisi tulla kotiin. Nyt vitsailemmekin, että meidän häämatkamme alkoi elokuussa, kun Winston saapui ja matkalla ollaan vielä toivottavasti pitkään!

Kaikkea tätä en kysyjille kerro. Rotuvalinnasta kyseltäessä vastaan vain, että tämä sattuu olemaan meille juuri sopiva koira.

Skotti on hellä...