Nyt se on tapahtunut. Winston on saavuttanut teini-iän. Puolivuotissynttäreita pikku terroristimme juhli katselleen itsenäisyyspäivän pukuloistoa ja lähes saman tien alkoi tapahtua kummia taloudessamme.

Teiniangstin oire numero 1.

Kuulin kummallista rapinaa eteisestä, pientä riipivää ääntä ja kun menin katsomaan, oli teini suorittamassa silppurin virkaa paikallislehden kimpussa. Hieno silppuri tästä kaverista tulisikin, niin hienoja suikaleita se lehdestä sai aikaan. Autuas ilme silmissään se repi lehteä huomioimatta minua, joka seisoin järkyttyneenä katselemassa. Ei sillä että kyseessä olisi ollut mikään laatulehti, en lue sitä juuri koskaan, mutta tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun lehtien repiminen Winstonia on kiinnostanut. Yskäisin hieman ja katse kääntyi minuun. Repiminen ei loppunut, suikaleita muodostui koko ajan. Otin lehden pois ja pentu kävi oitis kiinni lahkeisiini. Siinä sitten palautettiin hetki mieleen, onko tällainen käytös sopivaa vai ei. Loppupäivä meni hienosti ilman tuhotöitä.

Teiniangstin oire numero 2.

Tulin kotiin ja postit olivat silppuna lattialla, koira nukkui tyytyväisenä. Tästä lähtien pidämme välioven kiinni ja postit toivon mukaan säilyvät.

Teiniangstin oire numero 3.

Kaikki ulkona liikkuva ja osa liikkumattomistakin on vaarallista ja pelottavaa. Ennen niin peloton skottimme jäykistyy paikalleen tuijottamaan kaikkea liikkuvaa. Oli kohde sitten ihminen, lehti, koira tai lumipaakku, ei teini liiku mihinkään ennenkuin sitä hieman tuuppaa. Myös kiinnostus ihmisiin on vähentynyt, niiden jalkoihin ei enää mennä pyörimään. Tämän tilalle on tullut epäluuloinen tuijottelu tienlaidasta. Katse seuraa ohittajaa herkeämättä siihen asti, kun kohde on hävinnyt näkyvistä. Sen jälkeen taas harkitaan etenemistä. Eli lähes kaikki edistys lenkkeilyssämme on kuin poispyyhkäisty.

Teiniangstin oire numero 4.

Kengät on tuhottava. Ja Winston on siinä aika haka. Sain heittää hyvästit eräille onnettomille juhlasandaaleille, jotka pilkistivät kaapin oven takaan. Myös isännän uudet talvikengät olivat kokea saman kohtalon.

Teiniangstin oire numero 5.

Nykyään Winston on huomionkipeä. Se uikuttaa niin kauan, että saa huomiota. Emännän sydän on särkynyt ja hermot palaneet monet kerrat tuota uikutusta kuunnellessa. Onneksi koiran muisti tuntuu olevan lyhyt ja kun se huomaa jotain uutta, uikutus unohtuu.

Teiniangstin oire numero 6.

Tästä oireesta ovat emäntä ja isäntäkin ylpeitä, takajalka on alkanut hienosti nousta pissalenkillä! Nyt vaan odotellaan milloin se alkaa nousta sisätiloissakin, sillä lätäköistä ei tässä taloudessa olla enää hetkeen siivoiltu. Merkkailu tästä nimittäin enää taitaa puuttua.

Teiniangstin oire numero 7.

Valikoiva kuurous. Käskyt eivät pure, mutta pienikin kanan rintafilepussin rapsahdus saa teinin salamana keittiöön. Harmillisesti moni muukin pakkaus kuulostaa samalta, eli kerjäystä ja komentelua kuuluu keittiöstä nykyään aika usein.

Extraoire:

Aamu-unisuus. Tämä on varmasti tarttunut isännältä! Aikamoisia taikatemppuja saa tehdä, että tämän laiskiaisen saa ylös aamulla ennen yhdeksää. Ja nyt puhun kyllä molemmista, koirasta ja isännästä.

Tällaista meillä nykyään on. Hermot ovat tiukalla, sillä hetken aikaa kodissamme eleltiin hyvin rauhallista ja mutkatonta elämää. Noh, ei kai tämä tällainen voi kovin montaa vuotta kestää...

Terrieriterroristimme kävi huonosta käyttäytymisestä huolimatta taas trimmattavana ja esitti siellä tietystä kaikki hienot temppunsa. Onneksi Winston käyttää vain passiivista vastarintaa, eikä esimerkiksi murise tai pure. Kurjaltahan se näytti trimmaajan osaavassa käsittelyssä ja syyttäviä ilmeite heiteltiin aika aktiivisesti. Saimme kuitenkin rohkaisua tulevaisuutta ajatellen, eli oikean takatassun kirtoliike trimmaajan mielestä hyvin todennäköisesti häviää. Ja samana päivänä toimin minäkin oman elämäni hammaslääkärinä ja irroitin koiralta ne surullisenkuuluisien yläkulmureiden ulos työntyneet juuret. Epäilemättä ne olisivat irronneen ilman minun apuanikin hetkenä minä hyvänsä, sillä niitä ei todellakaan tarvinnut kuin hieman nyppäistä. Purenta on nyt kunnollinen ja trimmaajan mielestä kaikin puoli hyvä.

Ja näyttelyt ovat nyt melkein todellisuutta, eli Winston todellakin menee helmikuussa pentunäyttelyyn ja seuraava trimmausaika on sovittu tätä silmälläpitäen pari päivää ennen näyttelyä. Hiukan jo jännittää, mutta kokemus sekin varmasti on!

Viimeksi lupasin laittaa kuvaa Winstonista ja lumesta, tässä sitä tulee. Ulkomuoto on aika pörheä, sillä kuva on otettu ennen trimmausreissua.

On se kyllä kasvaessaan vaan komistunut siinä määrin, ettei pienet teiniangstit haittaa mitään.

Hyvää Joulun odotusta kaikille!