Monelle tutussa laulussa lauletaan, kuinka niin paljon on kärsitty, kyyneliä vuodatettu ja lemmitty. Monelle koiranomistajalle lienee tämä laulun tilanne tutut, etenkin näin keväisin. Nartuillahan voi olla juoksuaika vaikka milloin, mutta jotenkin ihmeellisesti sattuu niin, että puolet pitäjän tyttökoirista on juuri keväisin pentujentekomielellä. Olenkin tainnut mainita, että skottimme on meille ensimmäinen koira ja moni asia tulee meille yllätyksenä. Ja niin tulee kyllä koirallekin, ikää sillä on nyt yhdeksän kuukautta. Kriittinen ikä, sanotaan. Uhmaikä, sanotaan. Paneskeluikä, sanon minä.

Kyynelien vuodatus ja itku alkoi sinä kohtalokkaana päivänä, kun nuori herra tapasi ensi kertaa kiimaisen nartun. Kyseinen tyttönen oli kyllä asianmukaisesti suojautunut, mutta ei siltä yritystä puuttunut. Meidän nuori poitsumme ei tajunnut mitään, kun epätoivoinen narttu peruutteli koiraamme kohti minkä ehti. Winston lähinnä ihmetteli tilannetta ja olisi halunnut leikkiä, ihan niinkuin aina ennenkin. Tilanne muuttui kotona tyystin. Ilmeisesti koiramme on hiukan sellainen jälkijunan kyytiläinen, sillä ajatus siitä, että narttujen kanssa voisi tehdä muutakin kuin leikkiä syttyi sen aivoihin vasta kun narttuja ei ollut mailla halmeilla. Sekunneissa ennen sisätiloissa niin hiljainen pentumme muuttui ulvovaksi epätoivon ja ikävän ruumiillistumaksi. Epätoivo aiheutti myös sen, että tähän asti vain nukkumistarkoituksiin käytetty peti, jonka ostimme Winstonille kun se oli pikuuruinen, on ottanut hirveästi osumaa. Se on nyt sekä aggressionpurkuun tarkoitettu pehmolelu, sekä lemmekkäiden liikkeiden vastaanottaja. Summa summarum, nyt se on palasina.

Ulvontaa kesti joitakin päiviä ja näiden päivien aikana myös naapurit kertoivat saaneensa osansa koiramme ikävästä. Kun olin poissa kotoa, oli pentu yksinäisyydessään ulvonut ja uikuttanut naapureiden kiusaksi. Onneksi Winston on koko kerrostalon lemmikki ja kaikki pitävät siitä. Naapurit lähinnä nauroivat ja surkuttelivat lemmenkipeän koiran kovaa elämää. No, onneksi ulvonta on nyt jo hävinnyt asunnostamme ja koira lähestulkoon oma itsensä. Ilmeisesti naapurusto alkaa olla hormoneista vapaata vyöhykettä.

Pelkkää lemmentäyteistä elämää ei täällä kuitenkaan olla voitu viettää. Winstonilla on ollut paljon toistuvia silmätulehduksia, jotka ovat ihmetyttäneet meitä paljon. Aiemmin syksyllä saimmekin lääkäriltä silmätippoja vaivaan, mutta nekin tuli käytettyä loppuun. Samalla ajateltiin tarkistaa Winstonin korvat, sillä niissä on jo pidemmän aikaa ollut hiivatulehduksen näköistä ihottumaa. Syynä molempiin oireisiin oli korvatulehdus. Ilmeisesti tulehdus oli vaivannut koiraa jo pidemmän aikaa, sillä lääkäri epäili, että sekä ihottuma, että silmäoireet liittyvät korvatulehdukseen. Tähän saimme silmätippoja, korvatippoja ja koiran takamuksiin iskettiin kortisonipiikki. "Yllättäen" oireet hävisivät jo muutamassa päivässä. Olin aiemmin epäillyt jopa allergiaa korvaoireiden taustaksi, mutta nyt kun kuuristakin alkaa olla jo aikaa, eivätkä oireet ole palanneet, alkaa huoli jo helpottaa.

Vaan ei se sairastelu siihen kuitenkaan loppunut. Eräänä päivänä ihmettelin, kun Winston vinkui jatkuvasti ulos, vaikka oli vasta käynyt. Itsehän olin juuri keskittynyt laiskottelemaan oikein olan takaa, niin ei paljon ulkona hyppääminen napannut. Vinkuminen kuitenkin vain jatkui ja jatkui, joten lopulta oli pakko nousta ja lähteä. Sillä sekunnilla kun pääsimme ovesta ulos, räjäytti Winston takapuolestaan kuvottavan hajuisen ripulin pitkin hankea. Muutaman sadan metrin päästä tätä seurasi lisää. Minä tietysti huolestuin kamalasti ja olisin kiikuttanut koiran samoin tein lekuriin, mutta onneksi perheemme harkitsevaisin jäsen ehdotti odottamaan vielä. Ilta sujui hyvin, annoimme Winstonille aivan vähän ruokaa ja paljon vettä ja saman tien piti jo joutua ulos, että koira sai itsensä tyhjennettyä. Yöllä ei edes ehditty ulos. Tästä seurasi useiden päivien mittainen riisi-raejuusto-kuuri, joka korjasi tilanteen. Ja ilmeisesti myös koiran ruokahalun, trimmaaja olikin jo laittanut terveisiä, että Winston on liian laiha ja nyt pitäisi ryhtyä lihotuskuurille. Tämä vatsataudin jälkeen ruoka on pojalle maistunut paremmin kuin ennen, mikäli jotain hyvää pitää tästä löytää.

Meidän keväämme jatkuu harjoitellen näyttelyitä varten, sillä niitä on tulossa meillä päin yllättävänkin paljon! Mihinkään pitkälle emme viitsi lähteä, mutta skottien erikoisnäyttely kesällä on kyllä mielessä. Kehäharjoittelun lisäksi opiskelemme zen-meininkiä ohitustilanteissa. Edistymistä ei ole vielä havaittavissa.

Kevään odotusta kaikille!